Päivitetty 15.2.2008 Tom
Sundius
Fysiikan opetus jakautuu neljään
periodiin, kaksi syyslukukaudella (periodi I, viikot 36 - 42, periodi II,
viikot 44 - 50), kaksi kevätlukukaudella (periodi III, viikot 3 - 9, periodi
IV, viikot 11 - 18). Luento-opetus on keskittynyt syys- ja kevätlukukauteen.
Lisäksi kesä- ja elokuussa voi tehdä aine- ja syventävien opintojen
laboratoriotöitä ja tenttiä kursseja. Useimmat luentokurssit on jaettu kahteen
jaksoon, osa kestää vain yhden jakson. Tarkat kutakin luentokurssia koskevat
päivämäärät selviävät laitoksen ilmoitustaululla ja kotisivulla olevista
luentoilmoituksista. Seuraavassa esitettyihin luentoja koskeviin tietoihin
saattaa tulla muutoksia. Laskuharjoitusajoista ilmoitetaan luennolla.
Opintojaksot, joiden laajuudet on
ilmoitettu sekä opintopisteinä että -viikkoina, sopivat sekä vanhan että uuden
tutkintoasetuksen mukaan opiskeleville. Uuteen tutkintojärjestelmään kuuluvat
opintojaksot on ilmoitettu vain opintopisteinä, vanhaan tutkintojärjestelmään
kuuluvat vastaavasti opintoviikkoina. Vanhan tutkintoasetuksen mukaan
opiskeleva voi suorittaa uusien tutkintovaatimusten mukaisia opintojaksoja
laitoksen erikseen määräämällä tavalla.
SYYSLUKUKAUSI
530136 Mekaniikan perusteet (9 op) periodit I-II. FM Galambosi, luennot ja
demonstraatiot ti 10-12, ke 10-12 Physicum auditorio D101. Luennot alkavat ke
5.9.2007.
KEVÄTLUKUKAUSI
530137 Sähkömagnetismin perusteet I (5 op) periodi III. Yliopistonleht. Torkkeli, luennot ja
demonstraatiot ti, ke 10-12 auditorio D101.
530138 Sähkömagnetismin perusteet II (3 op) periodi IV. Yliopistonleht. Torkkeli, luennot ja
demonstraatiot ke 8-10 auditorio D101.
530139 Aaltoliikkeen perusteet (5 op) periodi IV. Prof. Annila, luennot ja
demonstraatiot ti, ke 10-12 auditorio D101. Luennot alkavat ti 11.3.2008.
SYYSLUKUKAUSI
53014 Termofysiikka (9 op, 5 ov) periodit I-II. Mvs. yliopistonleht. Napari, luennot ti 14-16 auditorio
D101, ke 12-14 auditorio E204. Luennot alkavat ti 4.9.2007.
530141 Elektroniikka (3 op, 2 ov) periodi I. Yliopistonleht. Hæggström, luennot ti 12-14 auditorio E204, to 9-10 auditorio D101. Luennot alkavat to 13.9.2007.
530142 Digitaalielektroniikka I (3
op, 2 ov) periodi
II. Yliopistonleht.
Hæggström, luennot ti 12-14 sali E207, to 9-10 sali E205. Luennot alkavat ti
30.10.2007.
530143 Mittaustekniikka (3 op, 2 ov) periodi II. FM Lassila, luennot ti 9-10,
pe 12-14 sali E207. Luennot alkavat ti 30.10.2007.
53399
Tieteellinen laskenta II (5 op, 3 ov) periodi II. Prof. Serimaa, luennot ti 16-18, to 14-16 auditorio E204.
Luennot alkavat ti 30.10.2007.
53716 Kvanttimekaniikka I (10 op, 6 ov) periodit I-II. Yliopistotutk. Montonen,
ma 12-14 auditorio D101, ti 14-16 auditorio E204. Edellytyksenä Fysiikan
matemaattiset menetelmät I ja II. Luennot alkavat ma 3.9.2007.
53714 Mekaniikka (10 op, 6 ov) periodit I-II. Yliopistonleht.Vainio,
luennot ma 10-12, to 10-12 auditorio D101. Edellytyksenä Matemaattiset
apuneuvot I-II tai vastaavat matematiikan opinnot. Luennot alkavat ma
3.9.2007.
KEVÄTLUKUKAUSI
530094 Arkipäivän fysiikkaa (3 op, 2 ov) periodit III-IV. FM Galambosi, pe 10-12
Physicum auditorio D101. Soveltuu kaikille fysiikan opiskelijoille. Luentosarjan
aikana tutustutaan elinympäristöömme fyysikon silmin ja perehdytään erilaisten
laitteiden toiminnan fysikaalisiin perusteisiin. Luennot alkavat pe
18.1.2008.
530000 Suhteellisuusteorian perusteet (4 op, 2 ov) periodi III. Prof. Enqvist, luennot ja
ryhmäopetus ma, ti 12-14 auditorio D101. Sisältää suppean suhteellisuusteorian
perusteet. Luennot alkavat ma 14.1.2008.
53336 Aineen rakenne I (6 op, 3 ov) periodi III. Yliopistonleht. Niskanen, luennot
ma, ti, ke 14-16 auditorio E204. Luennot alkavat ma 14.1.2008.
53337 Aineen rakenne II (6 op, 3 ov) periodi IV. Yliopistonleht. Niskanen, luennot ma,
ti, ke 14-16 auditorio E204. Luennot alkavat ma 10.3.2008.
57354 Numeeriset menetelmät ja
C-kieli (10 op, 6 ov)
periodit III-IV. Dos. Matti Vuorinen, luennot ma 14-16 ja ti 8-10 Exactum B322.
Kurssilla voi korvata fysiikan tutkintovaatimuksissa olevan kurssin " 53369
Tieteellinen laskenta III (10 op, 6 ov)".
53715 Elektrodynamiikka (10 op, 6 ov) periodit III-IV. Dos. Viljanen, ma, to 10-12 auditorio E204. Edellytyksenä
Fysiikan matemaattiset menetelmät I. Luennot alkavat ma 14.1.2008.
Peruskurssit: M. Mansfield & C. O.Sullivan:
Understanding Physics, John Wiley & Sons, 1998. Luentojen tukena voi
käyttää kirjasarjaa: Kaarle ja Riitta Kurki-Suonio: Vuorovaikuttavat
kappaleet - mekaniikan perusteet, Limes ry, 1997/2000 4/5. p. Kaarle ja
Riitta Kurki-Suonio: Vuorovaikutuksista kenttiin - sähkömagnetismin
perusteet, Limes ry. 1999 5. p. Kaarle ja Riitta Kurki-Suonio:
Aaltoliikkeestä dualismiin, Limes ry. 1997 4.p. tai Alonso & Finn:
Fundamental University Physics I-III, Addison-Wesley.
Suhteellisuusteorian perusteet: Pääasiallinen oppikirja: J. Maalampi
ja T. Perko: Lyhyt modernin fysiikan johdatus (luvut 1-11), Limes ry. 2002.
Termofysiikka: Luentomateriaali.
Aineen rakenne: J. J. Brehm, W. J. Mullin: Introduction to the
Structure of Matter, Wiley + luennoijan moniste. Lisälukemistoa: J. R.
Taylor, C. D. Zafiratos: Modern Physics for Scientists and Engineers,
Prentice Hall, 1991. H. Haken, H. C. Wolf: The Physics of Atoms and
Quanta (Springer 1994). P. A. Tipler, R. A. Llewellyn: Modern Physics,
4th ed., W. H. Freeman & Co 2002.
Elektroniikka: Oppikirja: J. Aaltonen, S. Kousa ja J.
Stor-Pellinen: Elektroniikan perusteet, Limes ry 1999, 2002, 2003, 2004. Luentojen
tukena voidaan käyttää kirjaa P. Horowitz, W. Hill: The Art of
Electronics, 2. ed. Cambridge Univ. Press.
Kvanttimekaniikka I: C. Cronström, C. Montonen: Johdatus
kvanttimekaniikkaan, Limes ry 1996.
Mekaniikka: Luentomoniste sekä R. Keskinen: Analyyttinen
mekaniikka, Limes ry, 1996 tai H. Goldstein: Classical Mechanics,
Addison-Wesley
Elektrodynamiikka: Oheislukemisto: C. Cronström, P. Lipas:
Johdatus elektrodynamiikkaan ja suhteellisuusteoriaan, Limes ry, 2000. R.
P. Feynman, R. B. Leighton & M. Sands: The Feynman Lectures on Physics,
vol II, Addison-Wesley, 1964, tai J. R. Reitz, F. J. Milford ja R. W.
Christy: Foundations of Electromagnetic Theory, 4th Edition,
Addison-Wesley, 1993.
Säteilysuojelu: Olli J. Marttila: Säteilysuojelun
perusteet, Fysiikan laitos, 1998.
SYYSLUKUKAUSI
53001 Fysikaalisten tieteiden esittely (3 op, 1 ov) periodit I-II. Järjestelyistä vastaa mvs.
prof. Seppo Manninen. Luennot pe 10-12 Physicum auditorio D101. Opintojakso
antaa peruskuvan fysikaalisista tieteistä, niiden tutkimuskohteista ja
fyysikkojen sijoittumisesta työmarkkinoille. Luennot alkavat pe 7.9.2007.
530148 Tvt-ajokortti (3 op) periodi I. FM Suhonen. Johdantoluento ja harjoitusryhmiin ilmoittautuminen
ke 12.9. klo 12-14, sali D101. Kurssi antaa opiskelussa tarvittavat
tieto- ja viestintätekniset perustiedot.
53398
Tieteellinen laskenta I (3 op, 2 ov) periodi I. Prof. Serimaa, luennot ti 16-18, to 14-16 auditorio E204. Luennot
alkavat ti 4.9.2007.
530204 LabVIEW instrumentoinnissa (3 op) periodi I. FT Eskola ja yo Ojala, ma, ke
12-14, Kemian laitos B152. Ks. myös kemian opetus. Oppimateriaali ilmoitetaan
myöhemmin. Luennot alkavat ma 10.9.2007.
530177 Nanotiede I/Nanoscience I (3 op, 2 ov) periodi I. Prof. Nordlund, ma 16-18 auditorio
E204. Luennot alkavat ma 3.9.2007.
KEVÄTLUKUKAUSI
530168 LuK-tutkielmaseminaari (3 op) periodit III-IV. Yliopistonleht.
Österberg, ti 14-16 sali D116. Seminaari alkaa ti 15.1.2008.
55007 Academic writing (2 op,
1 ov) Opetuksesta
ilmoitetaan myöhemmin.
Luento-ohjelmaan voi tulla
muutoksia ja lisäyksiä. Tiedot on syytä tarkistaa ilmoitustaululta ja laitoksen
www-sivuilta kummankin lukukauden alussa.
SYYSLUKUKAUSI
53025 Säteilysuojelun perusteista ja käytännöstä (3 op, 1 ov) periodi I. Dos. Blomberg, pe 12-15 sali
E205. Luennot alkavat pe 7.9.2007.
530228 Säteilysuojelusta
vastaavan johtajan pätevyys
(Pätevyysalat: umpi- ja röntgenlähteet, avolähteet, säteilyn yleiskäyttö
lääketieteessä, radioaktiivisten aineiden kauppa)
Dos. Blomberg. Vastaavan johtajan kuulustelu. Vaadittavat esitiedot:
53025 Säteilysuojelun perusteista ja käytännöstä. Kirjallisuus: Sovitaan
erikseen pätevyysalan mukaan.
530010
Molekulaarinen biofysiikka / Molecular biophysics (10 op, 6 ov) periodit I-II. Prof. Annila, ti, to 10-12
sali D110. Luennot alkavat ti 4.9.2007.
530190 Methods in single molecule
biophysics (3 op, 2 ov)
periodi I. FM Wallin, ma 12-14 sali D115. Luennot alkavat ma 10.9.2007.
530192 Fotoniikka
puolijohteissa (5 op, 3 ov) periodit I-II. Yliopistonleht. Ståhlberg, to 8-10 sali E206. Luennot
alkavat to 6.9.2007.
53263 Säteilyn ilmaisimet II
(5 op, 3 ov) periodit
I-II. Yliopistonleht. van Remortel, prof. Saarikko, luennot ja harjoitukset to
10-14 sali D106. Luennot alkavat to 20.9.2007.
53382
Suurteholaskennan työkalut (5 op, 3 ov) periodit I-II. Yliopistonleht. Kuronen, ke 12-14
sali D105. Luennot alkavat ke 12.9.2007.
530114 Kliininen fysiologia
ja neurofysiologia (5 op, 3 ov) periodit I-II. FT Komssi, DI Neuvonen, ma 14.00-16,
Meilahden sairaalan Röntgenin demonstraatiohuone. Luennot alkavat ma
3.9.2007.
53037
Kiinteän olomuodon fysiikka II (5 op, 3 ov) periodi II. Prof. Hämäläinen, ke 10-12, pe 10-12
sali D116. Luennot alkavat pe
2.11.2007.
53166 Puolijohdefysiikka (10 op, 6 ov) periodit I-II. Prof. Keinonen, luennot ti, to
12-14 kiihdytinlaboratorion seminaarihuone. Luennot alkavat to 13.9.2007.
530158 Nanotiede II (5 op, 3 ov) periodi II. Prof. Nordlund, ma, ke 16-18 sali E204. Luennot alkavat ma
29.10.2007.
53031
Fysiikan syventävien opintojen seminaariharjoitukset (5 op, 3 ov) periodit I-II. Prof. Hämäläinen, mvs.
prof. Manninen, ma 14-17, sali E205. Seminaari alkaa ma 10.9.2007.
KEVÄTLUKUKAUSI
530221 Luonnon
monimuotoisuuden synty (5 op, 3 ov) periodi III. Prof. Annila, ti 10-12 sali D110, ti
12-14 sali D105 Luennot alkavat ti 15.1.2008.
530229 Proteiinien
NMR-spektroskopia (5 op, 3 ov) periodi III. Dos. Permi,
ti 12-14 Viikki Biokeskus 3, 3. krs seminaarihuone.
53035 Digitaalielektroniikka II (10 op, 6
ov) periodit III-IV. Yliopistonleht.
Hæggström, ti, ke 10-12 sali D116.
53074 Laserfysiikka (5 op, 3 ov) periodit III-IV. Yliopistonleht. Ståhlberg, to
8-10 sali E207. Luennot alkavat to 17.1.2008.
530201 Dynamiikka lasereissa
(5 op, 3 ov) periodit
III-IV. Akatemiatutk.
Lindberg, ke 10-12 sali D117. KURSSI ON PERUUTETTU!
53105 Sädehoidon fysiikka (5
op, 3 ov) periodit
III-IV. Dos. Heikkonen, ti 8-10 sali D110. Luennot alkavat ti 22.1.2008.
53356 Isotooppidiagnostiikka
(5 op, 3 ov) periodit
III-IV. Dos. Nikkinen, dos. Savolainen, ke 15.15-17.00 Meilahden sairaala,
Haartmaninkatu 4, 1. kerros, sali D4. Luennot alkavat ke 16.1.2008.
53036 Kiinteän olomuodon fysiikka I (10 op, 6 ov) periodit III-IV. Prof. Hämäläinen, ke
10-12, to 12-14 sali D115. Luennot alkavat ke 16.1.2008.
530182 Pehmeän tiiviin aineen fysiikka I (5 op, 3 ov) periodi III. Prof. Serimaa, ti 16-18, to
14-16 sali D116. Luennot alkavat ti 15.1.2008.
530183 Pehmeän tiiviin aineen fysiikka II (5 op, 3 ov) periodi IV. Prof. Serimaa, ti 16-18, to
14-16 sali D116. Luennot alkavat ti 11.3.2008.
530202 Johdatus pintafysiikkaan (10 op, 6 ov) periodit III-IV. Yliopistonleht. Kuronen, ti 14-16, to 12-14 sali D105. Luennot alkavat ti 15.1.2008.
530119 Basics of Monte Carlo simulations (4 op, 2 ov) periodi III. Dr. Djurabekova, ti 12-14, to 10-12, Accelerator Laboratory seminar room. Luennot alkavat ti 15.1.2008.
530153 Monte Carlo simulations in physics (4 op, 2 ov) periodi IV. Dr. Djurabekova, ti 12-14, to 10-12, Accelerator Laboratory seminar room. Luennot alkavat ti 11.3.2008.
53031 Fysiikan syventävien opintojen seminaariharjoitukset (5 op, 3 ov) periodit III-IV. Seminaariharjoitusten
pitäjä ilm. myöh., ma 14-17, sali E205.
SYYSLUKUKAUSI
53023 Laitetekniikka ja mittausmenetelmät (10 op, 6 ov) periodit I-II. Yliopistonleht. Österberg,
ti 10-12 sali E205, pe 10-12 sali D112.
Ensimmäinen tapaaminen ti 4.9.2007 klo 14-16 salissa
D112.
530093 Higgs physics (7
op, 4 ov) periodit I-II. Prof.
Huitu, luennot ke
14-16 HIP seminaarihuone A315, harjoitukset
2 t/vk. Luennot alkavat ke 5.9.2007.
53046 Ydinfysiikka (5 op, 3 ov) periodi I. Yliopistonleht. Niskanen , ma 16-18, ke 14-16 sali D105. Luennot alkavat ma 3.9.2007.
53251 Hiukkasfysiikan teoriat/Theories of Elementary Particle Physics (10 op, 6 ov) periodit I-II. Prof. Chaichian, ti, ke 16-18 sali E207. Edellytyksenä Johdatus hiukkasfysiikkaan, Introduction to quantum field theory, Johdatus polkuintegraaleihin ja Kvanttimekaniikka II. Luennot alkavat ti 4.9.2007.
530203 Special topics in particle physics (7 op, 4 ov) periodit I-II. Prof. Hoyer, ma 12-14, HIP sem.huone A315. First lecture Mon 3.9.2007.
530057 Introduction to quantum field theory (10 op, 6 ov) periodit I-II. Dos. Tureanu, ti 12-14 sali D115, ke 12-14 sali E206 (periodi I), sali D115 (periodi II), exercises 2 h/week. Prerequisites: Quantum Mechanics I. First lecture Tue 4.9.2007.
530117 Recent topics in high energy physics: Phenomenology (8 op, 5 ov)
periodit I-II. Yliopistonleht.
Österberg, luennot ti 14-16, harj. to 9-10 sali D116. KURSSI ON PERUUTETTU!
530178 Particle Physics Seminar (5
op, 3 ov) periodit I-II. Prof.
Orava, yliopistonleht. K. Österberg, pe 14-16 sali D112 (periodi I), to 14-16 sali E205 (periodi II),
jatkuu kl:lla. Seminaari alkaa pe 21.9.2007.
53242 Hiukkasfysiikan
syventävien opintojen seminaariharjoitukset (5 op, 3 ov) periodit I-II. Prof. Chaichian, ke 8-10
sali D106, jatkuu kl:lla. Seminaari alkaa ke 5.9.2007.
KEVÄTLUKUKAUSI
53230 Johdatus hiukkasfysiikkaan/Introduction to
particle physics (10 op, 6 ov) periodit III-IV. Prof. Huitu, luennot ti 12-14, ke 10-12 HIP
seminaarihuone A315, harjoitukset 2 t/vk. Luennot alkavat ti 15.1.2008.
530005 Johdatus polkuintegraaleihin/Path Integrals (7 op, 4 ov) 15.1.-19.3.08. Prof. Chaichian ti, ke 16-18 sali E205. Edellytyksenä Kvanttimekaniikka I.
530226 Computing methods in high energy physics (5 op, 3 ov) periodit
III-IV. FT Lehti, luennot ma 14-16
sali D105, harj. ma 16-17 sali D105. Luennot alkavat ma 14.1.2008.
53299 Hiukkasfysiikan
analyysimenetelmät (10 op, 6 ov) periodit III-IV. Prof. Orava, to, pe 10-12 sali D106, harj. to 14-16 sali
D106. Luennot alkavat to 17.1.2008.
530088 Tilastolliset menetelmät I/Statistical methods I (5 op, 3 ov) periodit III-IV. Yliopistonleht. Österberg,
luennot ti 10-12, sali D115, harj. to 9-10 sali D115. Luennot alkavat ti
15.1.2008.
530219 Radiation detection
systems in particle physics (5 op, 3 ov) periodit III-IV. Dr. Garcia ti 14-16 sali D106. Luennot alkavat ti
29.1.2008.
53717 Kvanttimekaniikka II (10 op, 6 ov) periodit III-IV. Prof. Hoyer, ma, ke 12-14 HIP sem.huone A315. Luennot alkavat ma 14.1.2008.
530178 Particle Physics Seminar (5
op, 3 ov) periodit III-IV. Prof.
Orava, yliopistonleht. K. Österberg, to 14-16 sali
E206, jatkoa sl:ltä. Seminaari alkaa to 17.1.2008.
53242 Hiukkasfysiikan syventävien
opintojen seminaariharjoitukset (5 op, 3 ov) 16.1.-9.4.08. Prof. Chaichian, ke 8-10
sali D106, jatkoa sl:lta.
SYYSLUKUKAUSI
53051 Aerosolifysiikka (5 op,
3 ov) periodi I. Prof.
Hämeri, ke 12-14 sali E205, to 12-14 sali D114. Luennot alkavat ke 5.9.2007.
53376 Hydrodynamics (10 op, 6 ov) periodit I-II. Prof. Lushnikov, ti 10-12 D105, to 14-16 sali D106. Luennot alkavat ti
4.9.2007.
530001 Aerosolidynamiikka (5 op, 3 ov) periodi II. Mvs. tohtoriassist. Laakso, ke 12-14
sali E205, to 12-14 sali D114. Luennot alkavat ke 31.10.2007.
530188 Introduction to atmosphere-biosphere physics (3 op, 2 ov) 29.8.-4.9.2007. FT Lauri, Hyytiälän metsäasema.
530189 Statistical analysis of observations using MATLAB (3 op, 2 ov)
periodi I. FM Junninen, mvs. yliopistonleht. Sevanto, MSc Aarflot, FT Lauri, to 10-12 sali
E205. Ensimmäinen tapaaminen to 6.9. klo 10-12 sali D105.
53192 Aerosoli- ja
ympäristöfysiikan seminaari (5 op, 3 ov) periodit I-II. Mvs. yliopistonleht. Sevanto, ke
14-16 sali E207, jatkuu kl:lla. Seminaari alkaa ke 29.8.2007
530179 Atmospheric ion dynamics (5 op, 3 ov) periodi II. PhD Noppel, ke 16-18 sali D105, to 10-12 sali D115. Luennot alkavat ke 31.10.2007.
53608 Summer course on mesoscale meteorology and predictability (4 op, 2 ov) 20.-29.8.2007. Prof. Schultz, Dr. Bryan, Prof. Smith, Dr. Stensrud, Prof. Whiteman, Hyytiälän metsäasema.
530233 Satellite remote sensing of
aerosol physical and optical properties (5 op, 3 ov) periodi II. Prof. de Leeuw, ti, to 16-18 sali D115.
Luennot alkavat ti 30.10.2007.
53765 Johdatus plasmafysiikkaan (5 op, 3 ov) periodi I. Prof. Koskinen, ma, to 12-14 sali
D116. Luennot alkavat ma 3.9.2007.
53769 Plasmafysiikan avaruussovelluksia (5 op, 3
ov) periodi II. Prof.
Koskinen, ma, to 12-14 sali D116. Luennot alkavat ma 29.10.2007.
KEVÄTLUKUKAUSI
53328 Physics and chemistry of air pollution and their effects (5 op, 3 ov) 10. - 20.3.2008. Prof. Kulmala, prof. Hari, prof. Vesala, Hyytiälän metsäasema.
530180 Atmospheric aerosols (5 op, 3 ov) period III. Prof. Worsnop, prof. de Leeuw, prof. Kulmala,
luennot ti, to 10-12 sali D105.
53626 Ilmakemia (4 op, 3 ov) periodi III. FM Kurtén, ke, to 16-18 sali
E206.
53697 Virtausmekaniikka (5 op, 3 ov) periodi III. Mvs. yliopistonleht. Sevanto,
luennot ma 10-12 sali E205, ti 10-12 sali E207, harj. ti 12-14 sali E205.
530007 Ilmakehän kemia (5 op, 3 ov) periodi IV. FT Boy, ke, to 16-18 sali E206. Luennot alkavat ke 12.3.2008.
530080 Measurements of atmospheric aerosols: Aerosol physics, sampling and measurement techniques (3 op, 2 ov) toukokuu 2008. Prof. Hämeri, Hyytiälän metsäasema.
530200 Statistical physics of fluids (5 op, 3 ov) periodi IV. Mvs.
yliopistonleht. Napari, ma, ke 10-12
sali D106. Luennot alkavat ma 10.3.2008.
53192 Aerosoli- ja
ympäristöfysiikan seminaari (5 op, 3 ov) periodit III-IV. Mvs. yliopistonleht. Sevanto, ke
14-16 sali E207, jatkoa sl:lta.
53766 Avaruusfysiikan jatkokurssi (10 op, 6 ov) periodit III-IV. Prof. Koskinen, ti 8-10, to
10-12 sali D117. Luennot alkavat ti 15.1.2008.
HUOM! UUSI KURSSI
53733 Tiiviin aineen teoria (5 op, 3 ov) periodi III. Mvs. yliopistonleht. Soininen,
ti 14-16 D115, ke 14-16 sali D110. Luennot alkavat ti 15.1.2008.
Ks. myös fysiikan ruotsinkielisen opetuksen ja teoreettisen fysiikan opetuksen syventävien opintojen luentoja.
Fysiikan aineopintojen ja syventävien opintojen laboratoriotöitä voi
tehdä kesällä heinäkuuta lukuun ottamatta.
Laitos järjestää tiedekunnan
osoittaman kiintiön puitteissa harjoittelupaikkoja pääaineopiskelijoille
valtionhallinnossa ja sen ulkopuolella. Harjoittelun avulla tuetaan työelämään
siirtymistä ja pyritään ensisijaisesti yliopiston ulkopuolella suoritettavaan
harjoitteluun. Harjoittelupaikka voi olla myös ulkomailla. Harjoittelupaikkoja
haetaan vuosittain tammikuussa. Tarkempia tietoja harjoittelupaikoista saa
laitoksen toimistosta, Physicum, 2. krs.
Ohessa on lueteltu keskeistä
syventävien opintojen kurssikirjallisuutta. Kirjallisuusmateriaalista
ilmoitetaan lisäksi luennoilla.
530001: J. H. Seinfeld and S.
N. Pandis: Atmospheric Chemistry and Physics. From air pollution to
climate change, J. Wiley & Sons, 1998.
530005: Luentomateriaali. R. P. Feynman and A. R. Hibbs: Quantum
Mechanics and Path Integrals, McGraw-Hill, 1965. M. Chaichian, A. Demichev:
Path Integrals in Physics, volume I and II, Institute of Physics Pub., Bristol,
England, 2001.
530007: Ks. 530001 ja B. J. Finlayson-Pitts and J. N. Pitts: Chemistry
of the upper and lower atmosphere - theory, experiment and application, Academic
Press, 2000.
530057: Luentomateriaali. Kirjallisuus: F. Mandl, G. Shaw: Quantum Field
Theory, John Wiley and Sons Ltd 1993. M. E. Peskin, D. V. Schroeder: An
Introduction to Quantum Field Theory, Addison-Wesley, 1995. S. Weinberg:
The Quantum Theory of Fields, Vol I, Foundations,
530088: Glenn Cowan: Statistical Data Analysis,
530124: H. Vehkamäki: Classical Nucleation Theory in Multicomponent
Systems, 196 pages, Spinger Verlag, Berlin Heidelberg, 2006.
530151: H. K. Huang: PACS and Imaging Informatics: Basic Principles and
Applications, John Wiley & Sons, Inc.
530154: S. Webb: The Physics of Medical Imaging.
530155: D. McRobbie, E. Moore, M. Graves, M. Prince: MRI From Picture to
Protons,
530184: B. G. Streetman:
53023: Michael Sayer & Abhai Mansingh: Measurement, Instrumentation
and Experiment Design in Physics and Engineering, Prentice-Hall of India
Private Limited, New Delhi 2003 (second printing). John P. Bentley:
Principles of Measurement Systems, Longman. Glenn F. Knoll: Radiation
Detection and Measurement, John Wiley.
53025: Luentomoniste. Säteilylaki
(592/1991) ja sen muutokset. Säteilyasetus (1512/1991) ja sen muutokset.
ST-ohjeet 1.1, 1.3, 1.4, 1.5, 1.6, 3.6, 5.1, 5.3, 6.1, 6.2, 7.1, 7.2, 7.3, 7.4,
7.5. Vastaavan johtajan tutkintoa suorittavan on lisäksi hallittava
ilmoittamaansa pätevyysalaa koskevat ohjeet. Oheismateriaali: Säteily- ja
ydinturvallisuus -kirjasarja, osat 1-4, Säteilyturvakeskus ST-ohjeet (muut kuin
edellä mainitut). Hgin yo:n fys. tiet. laitoksen säteilyturvallisuusjohtosääntö
ja säteilyturvallisuusohjesääntö. Olli J. Marttila: Säteilysuojelun
käytäntö, Limes ry, Helsinki, 1989. Olli J. Marttila: Säteilysuojelun
perusteet, Helsinki, 1998.
53035: T. L. Floyd: Digital Fundamentals, 8th ed. 2003. Oheislukemistoksi
S. Cahill: Digital and Microprocessor Engineering, 2nd ed., 1993.
53036 ja 53037: Kurssikirja ilmoitetaan myöhemmin.
53046: K.S. Krane: Introductory Nuclear Physics, J. Wiley &
Sons, 1988.
53051: W. C. Hinds: Aerosol Technology.
53069: Luentomoniste.
53074: W. Demtröder: Laser Spectroscopy, Springer Verlag. C. C.
Davis: Lasers and Electro-Optics,
53230: Soveltuvin osin: Halzen and Martin: Quarks and Leptons, Wiley.
Oheislukemistoa: R. Martin, G. Shaw: Particle Physics, Wiley, 2. painos.
D. Perkins: Introduction to High Energy Physics, Addison-Wesley 3.
painos.
53251: Luentomateriaali. M. Chaichian and N. Nelipa: Introduction to
Gauge Field Theories, Springer-Verlag, 1984. T.-P. Cheng and L. F. Li:
Gauge Theory of Elementary Particle Physics, Clarendon Press, 1984. M.
Peskin & D. Schroeder: An Introduction to Quantum Field Theory, Addison
Wesley, 1995.
53263: G. F. Knoll: Radiation Detection and Measurement, John Wiley
& Sons, Second ed., 1989.
53299: Cahn and Goldhaber: The experimental foundations of particle
physics,
53328: Ks. 530001.
53368: Handbook of Modern Ion Beam Materials Analysis, Series Editors: J. R.
Tesmer, M. Nastasi, C. J. Barbour, C. J. Maggiore, J. W. Mayer, Materials
Research Society, 1995.
53733: Oheislukemisto: J. Callaway: Quantum Theory of the
SYYSLUKUKAUSI
53028 Fysiikan approbatur I (10 op, 6 ov) periodit I-II. Yliopistonleht.
Rauhala, luennot ja demonstraatiot to 12-14 Physicum, auditorio E204,
Exactum, auditorio B123 (viikot 37-41), to
14-15 auditorio D101, pe 12-14 auditorio E204, Exactum, auditorio B123 (viikot 37-41).
Harjoitusajoista sovitaan erikseen. Luennot alkavat to 6.9.2007. Kirjallisuutta:
Approbatur I ja II: Halliday, Resnick, Walker: Fundamentals of
Physics (Ext. 6th ed.), Wiley, 2000. Luentojen tukena voi käyttää lukion oppikirjasarjaa M. Kervinen, R.
Korpela ja K. Kurki-Suonio: Kvantti 1-3, Weilin + Göös, painos lopussa.
KEVÄTLUKUKAUSI
53029 Fysiikan approbatur II (10 op, 6 ov) periodit III-IV. Yliopistonleht. Rauhala,
luennot ja demonstraatiot to 12-15 Physicum auditorio D101, pe 10-12 Physicum,
auditorio E204. Harjoitusajoista sovitaan
erikseen. Luennot alkavat to 17.1.2008. Kirjallisuutta ks. Approbatur I.
KEVÄTLUKUKAUSI
53329 Ympäristöongelmat, fysiikka
ja kemia (7 op, 5 ov) periodit III-IV. Moodle-kurssi.
Mvs. yliopistonleht. Napari, mvs. tohtoriassist. Laakso, luennot ti 14-16, pe
12-14, sem./harj. pe 14-16, Physicum sali E205. Kirjallisuutta: Markku
Kulmala, Jukka Hienola, Kaarle Hämeri, Liisa Pirjola ja Timo Vesala:
Fysiikka, kemia ja ympäristöongelmat. Report Series in Aerosol Science,
Part B, N:o B3 (1999) Aerosolitutkimusseura ry. Aerosolitutkimusseura ry. Luennot alkavat ti 15.1.2008.
53180 Fysiikan
jatkokoulutusseminaari (5 op, 3 ov) sekä suomen- että ruotsinkielisille jatko-opiskelijoille pidetään
kevätlukukaudella 2008 pe 14-15 kiihdytinlaboratorion seminaarihuoneessa. Osallistujia
pyydetään ilmoittautumaan syyslukukauden aikana tai ennen seminaarin alkua
tammikuussa prof. Juhani Keinoselle. Seminaarin kielet ovat suomi, ruotsi ja
englanti. Seminaari alkaa pe 18.1.2008.
53371 Opettajien jatkotutkielmaseminaari
(5 op, 3 ov) prof.
Saarikko ja prof.emer. Kurki-Suonio sl ja kl pe iltap. ja la erikseen
ilmoitettavan aikataulun mukaan.
Opettajien
tutkijakouluseminaari (5 op, 3 ov) prof. Saarikko ja prof. Lavonen (SOKLA) sl ja kl ke aamup. erikseen
ilmoitettavan aikataulun mukaan.
sijoitetaan omalle sivulleen.